Flippasin. Melkein.

Tai flippasin kyllä. Edellisen tekstin jälkeen jossain kohtaa alkoi tuntua pahalta. Ihan vitun pahalta. Niin pahalta, ettei ole ikinä tuntunu sellaiselta. Opiskelijaystäväni oli käynyt lukemassa tekstini ja laittoi tekstiviestin, että on huolissaan musta.

Siinä kohtaa istuin vaan tässä koneella ja mietin, että mitä teen. En pystynyt tekemään mitään muuta kuin istumaan ja tuijottamaan. Tärisin ja pelkäsin pääni puolesta. Mietin, että soitanko sille ystävälle. Kävin tupakalla. Istuin ja mietin. Mietin, että mun pitää varmaan lähteä päivystykseen. Mietin, kehtaanko soittaa sille ystävälle ja pyytää mukaan. Kenelle soittaisin? Yritin mennä nukkumaan. Makasin sängyssä silmät auki ja tajusin, etten pystynyt liikkumaan. En vaan päässyt ylös siitä sängystä. Jossain kohtaa tempaisin itseni ylös ja laitoin viestin, että flippaan kohta ja et en tiedä, mitä teen. Hän soitti. Kehotti mua tekemään jotain, joka vaatii vähän ajattelua, ompelemaan tai jotain. Sanoin, etten pysty. Sanoin, että olin jo aiemmin miettinyt, että soittaisin hänelle ja pyytäisin mukaan sinne päivystykseen, mutten pystynyt. Hän sanoi, että ilman muuta lähtee mukaan. Sanoi soittavansa hetken kuluttua uudestaan, kunhan oli selvittänyt, mihin pitää mennä. Odotin ja poltin tupakkaa.

Piti soittaa päivystykseen. Ne ei vastannut. Kiittivät vain siitä, että jaksoin odottaa ja lupasivat vastata mahdollisimman pian. Alkoi vituttaa. Paska fiilis hävisi. Vitutti niin, että ajattelin, että pitäkää päivystyksenne. Soitin ystävälleni takaisin ja sanoin, että antaa olla. Ei mua enää kiinnosta lähteä mihinkään. Sovittiin, että palataan asiaan huomenna.

Istuin Facebookissa, ja tyyppi laittoi viestiä. Olin tyly ja lyhytsanainen. Sanoin, että on tyhmä olo, ja se kysyi, miksi. Kerroin, että on ollut tosi kummallinen ilta ja että tekis mieli avautua, mut kun en ees tunne sitä. Käskin sen soittaa, jos se haluaa tietää, mut totesin myös, et ei se varmasti oikeasti halua tietää.

Se soitti. Puhuttiin. Alkuun vähän kangerrellen, kun en osannut sanoa mitään ja se vielä vähemmän. Mutta loppujen lopuksi puhuttiin pitkään ja hartaasti. Aika huikeeta. Ja niinkuin aiemmin jo ajattelin, oon taas ihan myyty. Ei sen näin pitänyt mennä, mutta jos tällä nukkuu aamuun, niin menköön. Nyt nukuttaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ja jopa luulen, että saattaisin saadakin unta. Pakko kokeilla.