Kesäkuu.

Miten voi olla jo kesäkuu? En ymmärrä, mihin tää koko kevät on mennyt. Onneksi aika on kai kaikilla muillakin mennyt yhtä nopeasti, etten mä vaan oo keulinut ja kuluttanut huomaamattani monta kuukautta elämästäni.

Tämä kevät oli kyllä sellainen, jollaista en koskaan uskonut kokevani. En koskaan uskonut, että oltaisi miehen kanssa muutetu erilleen ja että musta tulisi yksinhuoltaja. Niin surullista. Mutta toisaalta valoa kohti ollaan menty koko ajan niin käytännössä kuin kuvainnollisestikin. Elämä alkaa pikkuisista rahahuolista huolimatta hymyillä ja ajoittain jopa tuntuu siltä, että masennus olisi kohta selätetty. Vielä en ole saanut aikaiseksi soittaa lääkärille ja keskustella lääkityksen vähentämisestä, mutta sekin aikanaan. Loman aikanahan sekin olisi hyvä hoitaa, kun varmaan masennusoireet puskee taas päälle, kun lääkeannostusta pienennetään.

Malttamattomana odotan ensi viikolla alkavaa reissua. Ihanaa päästä taas kotikotiin pitkäksi aikaa. Vastahan kuukausi sitten me sieltä tultiin, mutta tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Odotan mökkeilyä, puistoilua, rantsussa makoilua ja kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka siellä etelässä ovat. Huippua on myös se, että ihana Ruotsissa asuva ystäväni lomailee Suomessa samaan aikaan kuin me ollaan etelässä. Näkee sitäkin pitkästä aikaa. En malta odottaa.