Mies oli päivän pelaamassa ja nyt illan ja yön töissä. Huomenna se nukkuu myöhään ja lähtee sitä autoa hakemaan sieltä jostain. Mä harjoittelen tulevaa elämää. Elämää ilman sitä toista aikuista, jolle voi, jos ei muuta, niin ainakin valittaa ja itkeä, kun kaikki tuntuu menevän päin helvettiä lasten kanssa. Hyvin on mennyt tähän asti. Napero oli tosin päivällä mummilla, joten ei tää ihan täysin todellista tulevaisuutta ole ollut. Molemmat lapset kävi ehkä vähän liiankin helposti yöunille, joten saa nähdä, onko tää vaan tyyntä myrskyn edellä.
Tätä se on jatkossa. Vaikka mies on aina tehnyt myös yötöitä ja ollut öitä pois kotoa ja vaikka ei kovin paljon muutenkaan viime kuukausina olla vietetty aikaa yhdessä, on tässä jotain niin erilaista. Jotain niin pelottavaa, surullista ja ahdistavaa. On se vain totuttava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti