Aika tasaista ollut tämä viikko. Välillä on ollut aika mollivoittoisia fiiliksiä, mutta ei mitään masennussyöksyjä kuitenkaan. Sellaista mitäänsanomatonta fiilistä. Päivät on menny siinä sivussa, kerhoa, perhetyöntekijää, Facebook-kirppistelyä, live-kirppistelyä, opiskelukaverin kyläilyä. Sellasta perussettiä. Huomenna sitten Pöpön korvakontrolliin ja illalla temppujumppaan. Lauantaiksi olen ehkä sopinut jotain, mutta en kuollaksenikaan muista, mitä. Mies sanoi lähtevänsä lauantaina ostamaan auton Pohjois-Karjalasta. Jep. Pöpö täyttää 5 kuukautta sunnuntaina. Sillonkin meillä taitaa olla jotkut treffit, mutta en muista missä, millon ja kenen kanssa, kun ei sitä kalenterissa lue.
Opin tällä viikolla uuden sivistyssanan, joka on niin superhieno sana sille, josta oon kärsinyt about aina. Mutta en muista sitä. Yritin painaa sen mieleeni hauki on kala -metodilla, mutta en onnistunut. Joudun lunttaamaan. Prokrastinaatio eli aikaansaamattomuus. Vau.
Rahajutut taas vaivaa. Varasin huhtikuulle lentoliput etelään, kun on ne kummitytön ristiäiset. Nyt ei ole enää rahaa, ja mietin kuumeisesti, mistä ihmeestä sitä voisi saada. Laitoin huuto.netiin myyntiin yhden virkkaamani villatakin, mutta millä ihmeellä ihmiset saa noita juttujaan myytyä, kun sivuja on joku sata? Kuka jaksaa selata sata sivua huuto.netiä, kun tuokaan ei oo varmasti sellanen, jota hakusanoilla etittäis? No, linkitin sitä vähän Facebookiin, jos joku huomaisi ja huutaisi. Intoa ja halua riittäisi tehä kaikkia vaatteita ja vaikka vaippoja ja pehmoleluja myyntiin asti, mutta en ole vielä keksinyt kanavaa niiden myymiseen. Ne piponpahasetkaan ei parin päivän aikana tehnyt kauppoja siellä kirpparilla. Oman toiminimen perustaminen tässä vaiheessa puolestaan kuulostaa vähän hurjalta. Eikä sekään nyt pelkästään oo mitään.
Rahaa mulle jostain, kiitos. Neuvolassa täti kysyi viimeeksi, että millanen taloudellinen tilanne mulla on. Sanoin, että ihan ok. Se sanoi, että on joku mahdollisuus saada jotain rahallista tukea just tällasessa erotilanteessa, kun tavarat jaetaan. Sanoin, että kiitos mutta ei kiitos. Nyt aloin miettiä, että ehkä kannattaisi sitä hakea tai pyytää tai miten ikinä se sitten toimiikaan. Eihän mulla tosiaan ole huonekaluja kuin lasten huonekalut ja kaksi hyllyä, kun tästä lähden. Sänky, sohva ja ruokapöytä on hankittava. Tosin vien sitten telkkarin, mikron, leivänpaahtimen ja muita kodinkoneita, ja mies saa hankkia itselleen uudet. Onhan tässä tavaroiden jakamisessakin oma hommansa. Onneksi kuitenkin mä saan sanella, ja mies tyytyy. Mä otan, minkä haluan, ja mies saa loput.
Huhtikuussa kotikotiin pariksi viikoksi. Ristiäiset, Lapsimessut, Lelun lumo Tennispalatsissa ja kaikkea muuta mukavaa. Ja saan vielä oman kaisujouppini itselleni. Ja mikä parasta, silloin on jo kevät. Ja vappu. Ja mahdollinen vappubrunssi Punavuoressa. Tuskin maltan odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti