Ystäväni soitti tänään ja itki. Hän ei ollut saanut yöllä nukuttua juuri ollenkaan eikä sitten päivälläkään, kun pikkuisella vauvallaan oli pahoja masukipuja. Totesin, että tullaan sinne, ja niin hypättiin bussiin. Passitin mamman nukkumaan pikkuisen kanssa, kun masupiput meni ohi, taaperot leikkimään ja itse väsäsin ruuan.
Oli ihana olla avuksi. Ystäväni totesi, että tekoni taisi olla ihaninta, mitä kukaan hänen kavereistaan on koskaan tehnyt. Se lämmitti. Ystäväni sairastui esikoisensa syntymän jälkeen masennukseen, joten jos vain pienillä teoillani voin helpottaa hänen oloaan, tietenkin teen sen. Kunpa hän ei vain joutuisi samoihin syövereihin, joissa itsekin olen ollut. Onneksi pian asutaan ihan lähekkäin, niin meistä on tukea toisillemme.
That's what friends are for.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti