Eilen illalla taisin alkaa tajuta, mihin tässä ollaan menossa ja mitä tää ero tarkoittaa. Voi kamala, mikä ahdistus siitä seurasi. Ollaanko tai oonko mä tehnyt hätiköidyn päätöksen? Oisko sitä pitänyt yrittää vielä kerran? Mitä kaikki ihmisetkin ajattelee? En nyt sentään kotiin ole palaamassa ainakaan vielä, mutta mitä kaikki ihmiset ajattelee? Miten hemmetissä mä kuvittelen pärjääväni noiden kanssa kolmistaan, kun eilen ja toissapäivänä oli ihan kauheeta? Aivan järjetöntä riitelyä tuon vanhemman kanssa, ja pienempikin huutaa jostain syystä. Toisaalta minähän ne olen tähänkin asti hoitanut, eikä mies ole juuri osallistunut, mutta jatkossa ei ole edes sitä, johon purkaa se kiukku.
Ja se epäonnistuminen. Se, että perhe ei ole enää kokonainen. Se, että olen saanut kaksi lasta, mutta en pysty "pitämään" miestä itselläni. Se, että miten tässä kävi näin. Se, että olen epäonnistunut parisuhteessa ja perhe-elämässä.
Tänä aamuna onneksi kykenen jo vähän näkemään, että näin on parempi. Että olen yrittänyt riittävästi ja että tärkeintä on nyt huolehtia itsestäni. Ja ehkä jopa jollain tavalla pystyn hyväksymään, että aina ei voi onnistua, ei elämässä eikä muutenkaan. Kyllä tästä saattaa vielä hyvä tulla.
PHYH!
VastaaPoistaMies ei ole onnistunut sinua pitämään, sinä tässä suhteessa olet kyllä yrittänyt! Turhaan tuollaisia mietit, ihan tosissaan. :)
Kiitos. Kyllä se tosiaan minä taidan olla, joka tässä on yrittänyt. Ehkä mua harmittaa sittenkin, että mies ei yrittänyt tarpeeksi. Joka toinen päivä olen yhtä mieltä ja joka toinen päivä toista. Hyvä juttu, huono juttu. Mutta oli miten oli, tuskin "yritetään vielä kerran" olisi mitään muuttanut, kun ei kerran muuttanut aiemminkaan.
VastaaPoista