Epäonnistunut.

Huh. Yritin käydä nukkumaan, mutta eihän se uni taaskaan tuu. Pelkästään ahdistavat ajatukset alkaa pyöriä päässä, ei mitään järkeä.

Tuntuu, että olen täysin epäonnistunut äitinä. En vain osaa. Naperon kanssa vielä osasin, mutta Pöpön kanssa en ollenkaan. Kun katson lapsiani, näen vain omat virheeni ja sen, miten mun pitäisi olla parempi äiti. Naperoa katsoessani tunnen sääliä, että kuinka paljon parempi elämä sillä olisi, jos sillä olisi sellainen äiti, joka jaksaa touhuta ja leikkiä ja tehdä. Pöpön toivon nukkuvan kaiket päivät, koska en vain osaa olla sen kanssa. 

Pöpön syntymästä on kulunut kohta kaksi kuukautta, enkä ole vielä kertaakaan tuntenut pakahduttavaa onnen tunnetta. En oikeastaan minkäänlaista onnea. Menee niin hukkaan tämä aika. Tästä pitäisi nauttia, mutta ei.

Toivottavasti joku huomenna osaa sanoa jotain.