"En syö, en puhu, en juo.
Makaan sängyllä kuin mykkä mytty.
Tämä ei ole minun elämäni.
Tämä on hullu vitsi."

11. joulukuuta 2011

En jaksa.

Taas ollut huono päivä. En tajua, mistä näitä oikein tulee? Miksi ihmeessä se olo voi aivan yhtäkkiä muuttua niin helvetin huonoksi? Mä vihaan tätä, mä niin vihaan.

Kohta on mennyt jo kaksi kuukautta tätä paskaa. Mitä järkeä tässä on, kun joka aamu herään ja odotan vaan, että olisi jo ilta? Kaksi kuukautta mennyt Pöpön pikkuvauva-aikaa, enkä mä muista siitä mitään. Enkä ole nauttinut suunnilleen hetkeäkään. Pelkkää pakkosuorittamista koko elämä. Jos ei olisi pakko, en nousisi aamuisin sängystä enkä tekisi mitään muutakaan. Vähän me tosin päivisin tehdään mitään, hyvin harvoin. Ja siitä jos mistä tunnen huonoa omaatuntoa. Paska mutsi. Ja olisihan noilla lapsilla niin paljon parempi olla, jos niillä olisi sellanen ihminen, joka jaksaisi oikeasti olla niiden kanssa. Vaikka kuinka päätän iltaisin, että huomenna tehdään ja mennään ja niin edelleen, ei niin kuitenkaan tapahdu seuraavana päivänä. Tällä viikolla peruin kahdet treffit, kun en vaan jaksanut. Siitä se kierre alkaa. Nytkin olen päättänyt, että huomenna neuvolan jälkeen mennään kauppaan ja ostetaan joululahjoja, mutta en jaksa uskoa, että tehään niin. Olisi ihanaa, jos sen lisäksi jaksaisi vaikka mennä puistoon. Olisi ihana, jos jaksaisi ja pystyisi nauttimaan tästä vauva-ajasta ja tehdä lasten kanssa kaikkea kivaa. Mutta ei vaan jaksa eikä pysty. Toivottavasti pian pystyn.

Luotan jotenkin niin siihen huomiseen jälkitarkastukseen ja lääkärikäyntiin, et sieltä sitä apua alkaa tulla. Mitä jos ei tuukaan? Kyllä ton kotikotireissun kestän varmasti, kun se on jo ihan just täällä, mutta entäs sitten? Sen hoitsutädin kanssa tavataan kyllä vielä tammikuussa, mut en tiiä, onko niistä tapaamisista mitään hyötyä. Tai ehkä on kuitenkin.

Ei puhuttu miehen kanssa. Se on menny nyt joka ilta nukkumaan naperon kanssa samaan aikaan, joten ei ole ehitty. Huomenna sit pitäis yrittää. Mä en vaan osaa aloittaa sitä keskustelua. Tänään tosin ois näin jälkikäteen ajateltuna ollut tilaisuus, mutta en sitä siinä hetkessä tajunnut. Sitten se hetki meni, ja toista ei varmasti tule. En vaan uskalla alottaa sitä keskustelua, koska en voi tietää, mitä siitä seuraa. Haluaisin ainakin vähän selvittää näitä juttuja ennen reissua, voi olla aika rankkaa olla siellä kaksneljäseittemän yhessä. Siellä kun ei ole töitä eikä koulua, pelkkää lomaa vaan. Toisaalta mä lähen lasten kanssa reissuun aiemmin ja mies tulee perässä, joten jäiskö ne asiat sitten painamaan, jos niitä ei saatais kunnolla selvitettyä? Mies lähtee koulukavereidensa kanssa muutamaks päiväks pohjoseen, ja tietty haluan, että sillä on kivaa siellä. Olis aika tylyä alkaa nyt puhua erosta. Tai huomenna kun ylihuomenna jo lähden lasten kanssa. Toisaalta sitten taas miten voidaan selvittää näitä asioita etelässä, kun siellä kukaan ei tiiä, mitä on meneillään? Miten siinä sit aletaan riidellä ja itkeä? Ei mitenkään. En tiiä, mitä tässä pitäis tehä. En sitten niin yhtään. Kunpa vois vaan päästä pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti