Tänään oli se päivä, kun se hoitsu tuli käymään. Aika mitäänsanomaton olo jäi. Ihan hyvältä tyypiltä se vaikutti ja kyllä se osas ihan hyviä asioita kysellä, mutta jotenkin, en tiiä. Samoja asioita sille kerroin, mitä oon jo muille kertonut ja täällä purkanu, joten en kyllä mitään uutta siitä saanu. Tiiän, että miehen kanssa noi ongelmat pitäis yrittää selvittää ja että se parantaa mun oloa ainakin jonkin verran. Ehkä tänään.
Näköjään se tuttu ahdistus palaa tuon tädin käynnin jälkeen. Olo on ollu ihan hyvä muutaman päivän, mutta nyt alkaa taas ahdistaa. Pitikin mennä kaivelemaan. Voi puuh. Nyt taas alkaa morkkis siitä, että en nyt(kään) jaksaisi olla noiden lasten kanssa, vaan tekisin mieluummin jotain muuta. Mitä tahansa. Ja sehän musta vasta paskan äidin tekeekin. Illalla onneksi pääsen ehkä shoppailemaan. Jos siis mies tulee menoistaan riittävän aikaisin. Ehkä sitten jaksan taas paremmin olla lasten kanssa. Ehkä jopa mennä ulos. Wau.
Täti sanoi, että lapset on onnellisia silloin, kun äiti on onnellinen. Ja että mun pitäis alkaa huolehtia itestäni ja omasta voinnistani. Niinpä. Senhän takia mä yritänkin saada itelleni apua. Tuli sellanen fiilis, että se olis sitä mieltä, et mun pitäis vaan päättää, että oon nyt onnellinen. Niinku se olis niin helppoa, että huomenna aamulla päätän, että tänään olen onnellinen. Sanoin sille kyllä, että jaksan huolehtia lapsista, mutta en enää itestäni ja omasta voinnistani. Ei riitä rahkeet, mutta ei se tainnut ymmärtää. Ehkä olen vähän (tai paljon) jäänyt jumiin tähän pahaan oloon enkä pyri riittävästi siitä eroon pääsemiseen, mutta en vain osaa enää muuta.
Maanantaina on Pöpön neuvola ja mun jälkitarkastus. Ehkä siellä pääsen vihdoin täyttämään sen masennuslapun, ja sen avulla joku tajuaa, että mulla on oikeasti aika paha olla. Saa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti