Taasko se alkaa? Se, ettei pysty nukkumaan. Väsyttää, mutta ei saa unta. Päässä vaan pyörii kaikki ajatukset, ja vitutuskäyrä on aivan liian korkealla. Ei tule uni, ei. Vituttaa vaan.
Ollaan nukuttu perhepedissä jo vaikka kuinka kauan. Tänään sitten sovittiin naperon kanssa, että se nukkuu pitkästä aikaa omassa sängyssä. Nukkuhan se, pari tuntia. Sitten alkoi itkeskely. Tunnin ajan jaksoin rampata muutaman minuutin välein naperon huoneessa lohduttamassa. Totesin, että tule vaan äitin ja isin sänkyyn. Kyllähän ne lapset nukkuikin rauhassa omissa sängyissään huimat viisi minuuttia.
Enpä sitten saanut unta sen jälkeen. Nousin ylös ja keitin teetä. Pienempi alkoi itkeä, ja isompi heräsi siihen. Nyt ne molemmat roikkuu unen ja valveen rajamailla tossa sohvalla. Huomisesta tulee aika helvettiä. Kaikki on väsyneitä, ja mä olen aika valmis hyppäämään parvekkeelta.
Olihan se jo liikaa, kun kolme päivää oli hyvä fiilis. Viikonloppu oli tosi kiva, ja maanantaikin menetteli. Onhan se jo aikakin siis masentua taas. Eipä tästä tule taas yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti