Yli kuukausi sitten olen viimeksi kirjoittanut. Nopeastipa tuo aika rientää. Laskettuun aikaan on enää kolme ja puoli viikkoa. Neuvolassa täti oli tosin sitä mieltä, että Pöpö ei välttämättä kauan enää viivy. Jos olisi ensimmäinen, olisin jo aivan täpinöissäni enkä uskaltaisi kotoa poistua. Pyh pah, kun toinen on tulossa. Ei varmasti tule ennen laskettua aikaa, vaikka kuinka toivoisin. Tosin pieni paniikki ehti perjantaina iskeä, kun neuvolantäti sanoi, että tiukasti on vauvan pää kiinnittynyt, ja kun täti teki jonkinlaisen yhteenvedon raskaudesta. Saman se täti teki naperoa odottaessani viimeisellä kerralla ennen vauvan syntymää. Mitä jos se täti monen vuoden kokemuksella tietääkin tämmöset asiat? Apua. Eihän mulla ole vielä aikaa lähteä synnyttämään!
Eilen sain vasta käytyä läpi naperolta säästämiäni vaatteita ja totesin, että vaatteitta joutuu Pöpö elämänsä kohdun ulkopuolella aloittamaan. Löysin reppanalle kaksi 56-senttistä bodya ja neljät 56-senttiset housut. Isompia olikin sitten enemmän, mutta ei sitä pikkusta nyt ihan viitsisi niihin vaatteisiin hukuttaa. Kirpparikierrokselle siis.
Kateltiin naperon kanssa yksi päivä vanhoja valokuvia, siis siltä ajalta, kun napero oli aivan pieni. Voi sitä perheonnea! Oltiin miehen kanssa niin onnellisia yhdessä ja onnellisia perheenä. En pysty ymmärtämään, mitä on tapahtunut. Miten ihmeessä me voidaan olla tällasessa tilanteessa? Eikä tunnu siltä, että tästä voisi enää mitenkään palata entiseen tai niihin vanhoihin hyviin aikoihin. On jotenkin mennyt liian pitkälle tämä koko juttu.
Tällä hetkellä ei siis juuri puhuta toisillemme, ei halailla, ei pussailla. Eletään niin kuin jotku toisilleen tuntemattomat kämppikset. Aivan kamalaa, mutta jotenkin olen useimmiten niin turtunut siihen, ettei tunnu enää edes missään. Odotan Pöpön syntymää yksin, otan itse valokuvat kasvavasta vauvamahasta, teen tarvittavat hankinnat, kaikki yksin. Aivan kamalaa ajatella, miten erilaiset lähtökohdat näillä kahdella lapsella on elämään. Ei sillä, etteikö Pöpö olisi odotettu ja rakastettu, mutta kun vanhempien parisuhde on parisuhteen irvikuva, niin kyllähän se heijastuu kaikkeen. Miten ihana olisikaan olla onnellinen parisuhteessa ja odottaa miehen ja naperon kanssa yhdessä vauvan syntymää. Tällä hetkellä meitä on minä ja napero ja mies ja napero, ei mitään kolmen koplaa todellakaan.
Ja joka päivä mietin, miksi mulle kävi näin. Tutut saa lapsia, menee naimisiin ja on onnellisia, mitä mä tein väärin? Miksei mulla voinu käydä sellanen tuuri, että löytäisin ihmisen, joka rakastaa mua ja haluaa olla mun kanssa vielä neljänkin vuoden kuluttua? Ja vielä kun odotan toista lasta? Miten ihmeessä tässä kävi näin?
Yritän olla ajattelematta koko parisuhdetta, onneks tässä on muita asioita, jotka pitää kiireisenä. Yritän vaan unohtaa koko asian, kyllä tää tästä. Tällä hetkellä on vaan oltava näin. Pitää varmaan ottaa miehen kanssa puheeks, että aletaanko etsiä omia asuntoja silleen, että muutettais tammikuussa vai mitä tehdään. Ei tämä voi näin jatkua, mutta toisaalta mitään muuttoa en voi tässä vaiheessa ajatellakaan. Vasta sitten, kun Pöpö on syntynyt.
Kamalaa vain ajatella, että näin tämä aiemmin hyvä parisuhde vain kuolee. Siihen, kun ei puhuta. Mä en enää jaksa, ja mies ei puhu. Mä en enää jaksa jauhaa samoista asioista ja luulen, että rakkaus miestä kohtaan on kuolemassa. Se ei oo enää se ihminen, johon rakastuin ja jota rakastin. Tai sitten se on, mutta kaikki ne huonot puolet on vaan noussu mun mielessä päällimmäiseks. Enkä enää kyllä edes osais ollakaan sen kanssa niin kuin parisuhteessa ollaan. Jotain kainalossa makoilua, puhumattakaan enemmästä. Paljon olisi töitä tehtävä, että tästä parisuhteesta vielä ehjä tulisi. Ja kun miestä ei tunnu kiinnostavan, niin miksi munkaan pitäisi vaivautua? Ei minkään takia.
Tuleva synnytyskin ahdistaa. Mies sinne on kai otettava mukaan, kukapa muukaan. Mutta voi vain kuvitella, kuinka paljon mä sitä sinne haluan, kun ei edes puhuta toisillemme. Tuntuu, että melkein mieluummin menisin sinne yksin. Pitäisi tästäkin miehen kanssa puhua.
Voi helvetti, mitä paskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti