Who Would've Thought.

Oon aina rakastanut käsillä tekemistä. Ompelen, neulon, virkkaan, maalaan, askartelen. Aloitan miljoona projektia ja jätän kesken yhtä monta. Olen helvetin hyvä aloittamaan, mutta täydellisen surkea saattamaan päätökseen. Pätee moneen asiaan elämässäni.

Olen viime aikoina purkanut ahdistustani tekemällä erilaisia kollaaseja. Leikkaan lehdistä kuvia ja tekstejä ja sommittelen niistä tauluja. Kun ahdistaa niin paljon, ettei pysty mitään muuta tekemään, kaivan esiin sakset, liimaa ja pari lehteä ja teen niistä jotain mun näköstä ja omaa.

Eräs ystäväni fiilisteli mun tekeleitä ja oli sitä mieltä, että ne pitää saada jonnekin esille kaikkien nähtäväksi. "Joopajoo", ajattelin, mutta sattumien summana ja tähtien oltua oikeassa asennossa oikeaan aikaan hyppäsin tuotokset kainalossa alkuviikosta junaan, joka vei Rovaniemelle. Sinne käytiin pystyttämässä näyttely yhteen lounasravintolaan, Rovaniemen klubille.

Siellä ne nyt roikkuu, kaikkien nähtävillä ja arvosteltavina. Saman tien, kun ne oli ripustettu ja oltiin lähdetty, olisin halunnut kääntyä takaisin ja hakea ne pois. Ne on liian henkilökohtaisia ollakseen kaiken kansan nähtävillä. Niihin mä olen antanut osan itsestäni ja ajatuksistani. Ne olisi vain ollut pakko saada pois. Mutta eihän me niitä tietenkään lähdetty hakemaan. Sinne ne jäi. Mua ahisti.

Kaikkien ystävien ja tuttujen mielestä tämä on aivan mieletön juttu. Itse vähättelen sitä, eihän mulle tapahdu mitään mieletöntä. Koen olevani sen verran mitätön ja mitäänsanomaton, että ei mulle voi tapahtua mitään mieletöntä. Järki sanoo, että onhan tämä aika kova juttu, mutta itse näen vain negatiivisia puolia. "Sehän on vaan joku lounasravintola. Eihän ihmiset lounasaikaan ehi niitä jäädä edes kattomaan. Eihän kukaan varmasti edes tykkää niistä."

Mutta oikeasti: mitä väliä? Mitä väliä, vaikka niistä ei kukaan tykkäisi? Koska oikeastaan voihan joku niistä tykätäkin. Voihan joku löytää niistä jotain, mikä koskettaa. Sitä paitsi eihän kukaan tiedä, missä tunnelmissa mä olen niitä juttuja tehnyt. Ja voihan olla mahdollista, että saan ne vielä jonnekin muuallekin esille. Jonnekin "oikeampaan" paikkaan, jonnekin, jossa omistajien ensimmäinen ja ehkä ainoa motiivi ei ole se, että voi laittaa Lapin Kansan menot-palstalle ilmaisen ilmoituksen, koska kilpailijoillakin on ollut sellaisia. Eihän sitä tiedä.

Mutta siellä ne on. Mun pöytälaatikkoon värkkäämät juttuni ja kuka tahansa voi mennä niitä katsomaan. On se aika hurjaa.