Tätä mutsia ei kyllä pitäis päästää alkoholin kanssa tekemisiin. Huh. Äitien vapaailta oli mitä mainioin: loistavaa seuraa, loistavaa juomaa, loistava fiilis. Baarissa aloin jutella jonkun mukavan nuoren pojan kanssa. Saatoin avautua elämästäni tai sitten en. Lapsistani kerroin ainakin. Sillä lainilla kun saa hyvin usein karkotettua kaikki kaksilahkeiset. Tätäpä ei, ja jostain syystä annoin sille vielä puhelinnumeronikin.
Poikahan sitten tekstaili eilen ja pyysi kahville. Krapuloissani lupasin, että voitaisi mennä, kun palataan reissusta, mutta ihan vain kavereina. Tänään kun oon sitä hommaa miettinyt enemmän, niin päätin lyödä stopin koko tutustumiselle. Poika oli tosi pahoillaan, oli ehkä vähän jo ihastunut, kun sanoi, että aina elämä potkii, mutta ehkä se joskus lakkaa potkimasta.
Voi itku, että tuli paha mieli, kun toista sillä tavalla loukkasin. Yritin selittää, että tähän elämäntilanteeseen ei vaan sovi uudet ihmissuhteet ja että en halua yhtään enempää sotkua elämääni. Meniköhän raukalta nyt kokonaan usko naisiin? Hirmu pahalta tuntuu kyllä.
Mutta kaikesta huolimatta jäi kiva kutina vatsanpohjaan, kun kerrankin tunsi olevansa jotain muuta kuin pelkkä äiti. Ja ehkä en olekaan niin kamala vanha haahka ja täysin menetetty tapaus, kun nuoret pojat huomoivat. Tällä jaksaa taas pestä niitä kakkapyllyjä ja herätä öisin sataan kertaan, kun tietää, ettei se ole koko elämä. Ja että jossain vaiheessa saattaakin löytää rinnalleen hyvän ihmisen, jonka kanssa saa viettää hyvän loppuelämän. Onko se sitten oma mies vai joku toinen, sitä en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti