Tajunnanvirtaa.

Tulevaisuus.
Olen vaihteeksi pohtinut tulevaa, tehnyt suunnitelmia. Suunnitellut elämää, mitä sitä tekisi isona, mitä sitä tekisi ensi syksynä. Hitto, että mulle tulee hyvä elämä, ihana elämä. Mietin gradun kirjoittamista ja sain kuin sainkin laitettua proffalle sähköpostia. "Vi borde kanske diskutera min gradu. När kan jag komma och träffa dig?" Jos yrittäisi sen ison G:n rykäistä nyt kesällä. 70 sivua ei ole mahdottomuus, ja jos siitä A:n saisi, niin se riittäisi. Olisipahan tehty sitten. Syksyllä voisin aloittaa kasvatustieteellisen puolella tekstiilityön opinnot. Siitä saisin sivuaineen ja oppia tulevaa varten.

Koti.
Meillä on aivan ihana asunto. Ihana koti. Naperokin välillä vahingossa puhuu omasta kodista. Aiemmin on ollut vain vanha koti ja uusi koti. Tänään kävin Marimekolla miettimässä kankaita ja ostin viidelläkympillä pöytäliinan. Ihana musta Muija koristaa nyt meidän keittiönpöytää. Valmis palanen oli miinus 30 prossaa, joten olihan se pakko ostaa. Löysin Pöpösen sitteriin lelukaaren kirpparilta. Björn Borgin vanhemman mallisen, eikä hintakaan yltänyt Huuto.netin hintoihin. Eilen naputtelin seinälle mun masentuneen naisen, joka kotiutui  alkuviikosta, ja lisäksi tein jonkinlaisen yhden seinän kokoisen kollaasin naperon värikylpytaiteiluista. Siihen voi sitten lisäillä valokuvia, kun niitä toivottavasti pian saan teetettyä. Kaksi kuvaa jo laitoin seinälle: kuva naperosta vauvauinnissa ja toinen kuva suvun vanhimmasta ja nuorimmasta. Vielä kun saisi sieltä Ikeasta sen pöytätason, josta tulisi siis ompelupöytäni, olisin iloinen. Mummi taitaa ensi viikolla matkata Ruotsin puolelle, joten pitää siltä kysyä, jos se voisi sen ostaa ja tilata kuljetuksen meille. Kuulemma tänne kustantaa noin 30 euroa, joten ei ole paha. Matkahuoltokaan ei taitaisi sitä etelästä tuohon hintaan toimittaa.

Naapurit.
Viereisen rapun naapuri oli ensimmäinen, joka toivotti tervetulleeksi asumaan tähän taloon. Oli kovin ystävällinen nuori nainen, jolla oli ehkä hieman naperoa vanhempi poika. Hän kertoi myös, että asumme hänen entisessä asunnossaan. Toivottavasti hän ei kuitenkaan ole se, joka jätti ällöttävät ruokatahrat lattian ja keittiön kaappien väliseen tilaan. Yöh. Seinänaapuri, vanha setä, puolestaan varoitteli tupakan vaaroista ja kertoi kärsivänsä keuhkoahtaumataudista poltettuaan 50 vuotta. Se sama setä, jonka röökin savut haisevat meillä toisinaan. Setä kertoi myös tupakan orjuuttavuudesta. Pitää iltaisin miettiä, riittävätkö tupakat aamuksi. Kun lähi-Ärrät on menneet kiinni, pitäisi lähteä jonnekin hevonkukkuun huoltsikalle. Jep. Ei mun vaan.

Blogi.
Kohta olen jo vuoden blogannut. Viime kesäkuun 11. päivä oon postannut ensimmäisen kirjoituksen. Ehkä tänä vuonna samana päivänä luen läpi koko blogin ja elän ne hetket uudelleen. Ehkä ihmettelen, mitä mun päässä on liikkunut, ja ehkä huomaan, miten hyvin asiat tällä hetkellä ovat. Sain yksi päivä myös ensimmäisen tunnustuksen. Aevan hyvä. ("Aevan hyvä" on kaenuuta ja niin paljon enemmän kuin pelkkä "hyvä".) Laittaisin tunnustuksen eteenpäin, mutta jostain syystä tämä typerä miniläppärini ei suostu näyttämään yhdenkään seuraamani blogin lukijoita, joten hieman on hankalaa jakaa tunnustusta eteenpäin. Jaan sen kuitenkin heti, kun pääsen jollekin oikealle tietokoneelle.

Iltapuhde.
Iltapuhteena olen viime päivinä ommellut. Yhden mekon sain neppareita vaille valmiiksi, ja nyt on työn alla takki. Sen ompeleminen on kyllä kussut useaan otteeseen, joten valmistuminen varmaan kestää. Ei huvittanut enää ommella, kun huomasin ommelleeni vääriä saumoja. Huomenna puran ja jatkan. 

Onnellinen.
Voi että mä tunnen olevani onnellinen nyt. Mulla on maailman ihanimmat lapset, jotka rakastaa mua varauksetta. Viime yönä napero halasi mua niin tiukasti, etten mitenkään voi olla niin paska mutsi kuin olen ajatellut olevani. Pöpökin vaikuttaa olevan kovin onnellinen, joten en ehkä olekaan täysin epäonnistunut senkään kanssa. Voi itku, miten sitä voikaan rakastaa jotain niin paljon. Ja voi miten sitä voikaan välillä olla niin onnellinen, kun saa hetken tai pari tuntia tai vaikka puoli vuorokautta ihan omaa aikaa ja saa unohtaa olevansa lapsellinen. Tai no, ei ne lapset mihinkään ikinä koskaan unohdu, mutta se tunne, kun ei tarvitse olla vastuussa kuin itsestään ja huolehtia vain itsestään ja kuitenkin tietää, että lapsilla on kaikki enemmän kuin hyvin. Love it.

Hyvää yötä.