"En syö, en puhu, en juo.
Makaan sängyllä kuin mykkä mytty.
Tämä ei ole minun elämäni.
Tämä on hullu vitsi."

6. maaliskuuta 2012

Olo.

On tämä yhtä vuoristorataa. Viimeiset kaksi päivää olen taas kärvistellyt aivan kamalissa fiiliksissä. Tänään onneksi helpotti, kun sain kun sainkin raahattua meidät kaikki ulos ja kirppikselle. Milloin tämä menee ohi? Miten tämä menee ohi? Mä en enää jaksa avata silmiä aamulla ja huomata, että siitäkin päivästä tulee ihan paska. Mä haluan, että päivät tuntuu hyvältä.

Tunnen edelleen olevani niin epäonnistunut kuin olla vain voi. Mun teki mieli oksentaa, kun kuulin vanhan kaverini menneen kihloihin. Miksei kaikki voi olla yhtä onnettomia luusereita kuin mä? Olisin paljon tyytyväisempi, jos kaikilla menis yhtä huonosti kuin mulla. Tai jopa huonommin. Ja on niin älyttömän paska fiilis tosta; miten voin edes salaa ajatella noin? Ei tolla tavalla vaan saa ajatella. Tiedän kyllä, että muiden onni ei ole multa pois tai että en olisi tämän onnellisempi, vaikka kaikilla muillakin menisi huonosti. Mutta kun kuulee iloisia ja onnellisia asioita, ajattelen vain, että lyökää lyötyä ja kääntäkää veistä haavassa. Mä en jaksaisi kuunnella iloisia asioita ja katsella onnellisia ihmisiä. Sen takia kai se on vaan niin helppoa pysyä kotona.

En tästä paskasta fiiliksestä jaksa kenellekään oikein valittaakaan. Kaikilla läheisillä ystävillä on nyt niin onnelliset hetket menossa, etten halua niitä pilata omalla ruikutuksellani. Kunpa vaan voisi mennä peiton alle ja pysyä siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti