Vahingossa möläytin anopille tuosta miehen puhumattomuudesta. Se alkoi tietenkin kysellä enemmän, ja jouduin kertomaan, mistä on alunperin ollut kyse ja mistä on nyt kyse. Onneksi bussi tuli pian, eikä tarvinnut sen enempää avautua. Anoppihan soitti miehelle ja suututti sen. Oli kuulemma jankannut, että meidän pitäisi vielä puhua ja puhua ja puhua.
Kukaan, ei anoppi eikä mun vanhemmat, tunnu ymmärtävän, että tää päätös on jo tehty eikä sitä enää peruta. Raivostuttavaa. Olisi pitänyt puhua silloin aiemmin, nyt on jo myöhäistä itkeä, kun paskat on housussa. Kysyipä anoppi vielä multa, että miksi hänelle ei oo kerrottu asiasta jo syksyllä. Miksiköhän? Varmaan siksi, että siitä asiasta ei kukaan puhunut.
Juuri tän takia en olisi halunnut, että anoppi saa tietää sen enempää koko jutusta. Minä ja suuri suuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti