Se kämppä oli täydellinen ja se on meidän. Oon niin iloinen, että saatiin se. Siinä kämpässä ei ollut mitään, mistä oisin ajatellut, että voi ei. Oon aina haaveillut asunnosta, jossa on korkeet huoneet, ja viimein mä saan sellasen.
Olo on toisaalta tosi iloinen, mutta toisaalta fiilis on aivan järkyttävä. Nyt pyörähti sellanen pyörä eteenpäin, että tästä ei oo enää paluuta. En mä ajatellut, että tää ois näin menny. Mutta ei tälle mitään voi. Aina ei onnistu.
Nyt pitäisi vielä miehelle kertoa. Mun sisko ja sen mies tulee meille tänään ja ne lähtee vasta sunnuntaina. Mietin, kerronko nyt vai vasta sitten, kun vieraat on lähteny. Ehittäis hetki jutella miehen kanssa ennenku ne tulee, mut toisaalta se varmasti pilaa viikonlopun fiiliksen. Ja sopeutumisaikaa ei jää kuin muutama minuutti, jos vieraat tulee sillon, ku niiden pitäisi. Toisaalta taas on tosi epäreilua pantata tällasta tietoa. Enhän sanonut miehelle mitään, että olen edes käynyt katsomassa jotain asuntoa. Eihän sekään puhu mulle.
Noh, noh, tämähän alkaa tosissaan vaikuttamaan ihan mahtavalta! Minä täällä puolestasi hihkun minkä ehdin. :)
VastaaPoistaJa mikä sinä olet velvollinen puhumaan miehelle, jossei se puhu sinulle? Mielestäni tähän ei ole syytä, mutta joku voisi taas olla sitä mieltä, että tarvitseeko samalle tasolle vajota. Tosin, mitä vähemmän mies tietää, sitä vähemmän se laittaa kapuloita rattaisiin, jos se nyt jostain syystä ei haluakaan että eroatte..