Paska päivä on paska päivä.

Tää päivä on kyllä ollu just niin paska kuin sellaisen paluu arkeen -päivän voi kuvitella olevan. Aamulla on herätty aivan törkeen aikasin, että ehittiin lentokoneeseen. Oltiin kotona joskus kymmenen aikaan.

Pakkasta on about miljoona astetta, ja kämppä on aivan läävä. Ei ollut mies "ehtinyt" siivota eikä käydä kaupassa. Niinpä oon tuskaillu paskasen kämpän (mähän en siivoa) ja ruuattomuuden takia. Oon syöny varmaan kilon karkkia ja just ja just saanu naperon ruokittua, mut siinäpä se. Vituttaa.

Vituttaa, että aikuinen ihminen viettää täällä viikon lapsetonta aikaa eikä edes voi siivota. Eikä käydä kaupassa silleen, että meillä ois jotain syömistä, kun tullaan. Miinus kolmekymmentä astetta ei ole sellanen keli, että lähtisin tuota pienempää roudaamaan vaunuilla kauppaan. Ei ole ei. Ja jos kerran se aikuinen ihminen on ehtinyt ryypätä, niin kyllä se ois ehtinyt siivoomaanki, jos vaan ois viittinyt. Edes ne omat sotkunsa.

Jääkaapissa oli viikon vanhaa salaattia, ja siellä haisi ihan mädäntyneelle. Miten se ei voi haistaa tollastakaan? Miten se ei voi heittää niitä viikon vanhoja perunoitakaan roskiin? Miten se ei voi ikinä siivota liettä, kun paistaa pannulla pekonia? En varmasti siivoa. Tein ruuaksi munakasta. Nam, nam, maistui vaan aivan paskalta. Mitä lie vanhoja kananmuniakin. Meni fiilikset. Söin karkkia ja syötin naperolle juustoa. Ei oo edes pakkasessa leipääkään.


Hirveetä huutoa ollut koko päivä. Pienempi oppi taas hyvälle tuolla mummolassa ja huutaa joka sekunnin, jota ei nuku tai ole sylissä. Isompi tekee suunnilleen samaa. Mä en tänään jaksa. En jaksa. Isompi nukahti päikkäreille aivan väärään aikaan, nukkuu siis nyt. Ei toivoakaan saada sitä ajoissa yöunille, mutta en viiti herättääkään, koska en kestä nyt sitä huutoa, joka keskenjääneistä unista alkaa. No ei tarvinnukaan herättää, nyt se huuto alkoi jo. Ja nyt nukahti uudelleen. Lienee sanomattakin selvää, että pienempi heräs just sillä samalla sekunnilla, kun isompi nukahti. Ja huuto alkoi. Ei toivoakaan mun siis päästä minkäänlaisille unille tänäänkään. Mies niin lähtee kauppaan noiden kanssa, kunhan tulee kotiin.


Tänään on taas sellanen päivä, että musta ei todellakaan ole tähän. Vituttaa ja pahinta kaikesta, masentaa. Sellanen orasteleva paska fiilis, joka oli päällä viime vuoden loppupuoliskon. En halua sitä. Mutta fiilis on just se, et lähen menee tai hyppään parvekkeelta tai jotain muuta. En mä vaan pysty tähän. Mä en jaksa.