Maanantaina oli Pöpön neljäkuukautisneuvola. Pyhpah, painokäyrä jatkaa laskuaan. Voi itku. Ei se muu auta kuin alkaa sille niitä soseita syöttämään. Mä olin niin haaveillut kuuden kuukauden täysimetyksestä, mutta ei mahda mitään. Mun maito ei vaan ole riittävän hyvää. Eikä tuo ihmekään, enhän syö kunnolla. En vain pysty. Tärkeämpäähän se on, että vauva kasvaa, kuin se, että täysimetänkö sitä vai en. Kunhan ei maito loppuisi kokonaan. Jonkinlaista rintaraivaria ja toisesta tissistä kieltäytymistä on ollut jo pitkään liikkeellä, mutta toivotaan, että se on vain väliaikaista.
Muuten neuvolassa oli kaikki hyvin. Kehitys on iänmukaista ja niin edelleen. Pöpöä ei paljon kääntyilyt kiinnosta. Jos sen tökkää kyljelleen, se kyllä punnertaa itsensä mahalleen, mutta ei sitä todellisuudessa huvita se ollenkaan. Eikä se oikein vieläkään tartu esineisiin muuten kuin sattumalta. Isosisko teki kyllä molemmat jo tuon ikäisenä. Eihän sitä pitäisi verrata muihin lapsiin ja niiden kehitykseen, mutta mahdotontahan se on olla vertaamatta. Mutta se kehittyy sitä mukaa kuin kehittyy, vertailin tai en. Helpommallahan ja vähemmällä stressillä sitä pääsisi, jos osaisi olla miettimättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti