Anoppi.

Tai pitäisi varmaan sanoa, että ex-anoppi. Voi että se otti meijän erilleenmuuttoilmoituksen raskaasti. Tuli niin paha mieli sen puolesta, kun kerrottiin, mikä tilanne on. Pahempi mieli kuin itseni, miehen tai lasten puolesta. Mies pelkää, että se alkaa stressata ja surra niin paljon, että saa jonkun sairaskohtauksen. Toivottavasti ei.

Mummi/anoppi on kyllä ollut meidän elämässä aivan mielettömän suuri tuki ja apu. Ilman sitä esimerkiksi naperon kotihoito näin pitkään ei olisi mitenkään onnistunut. Nyt toivonkin, että mummi hoitaisi naperoa ja Pöpöä iltaisin myös kesän jälkeen, kun mun äitiysloma loppuu. Ei tarvitsisi laittaa Pöpöäkään alle vuoden ikäisenä päivähoitoon. Oikeastaan en haluaisi laittaa kumpaakaan ikinä päivähoitoon. Haluan pitää ne aina kotona. Nyt eron myötä ei vaan valitettavasti tule mitenkään onnistumaan.

Mitään erilleenmuuttoon liittyviä asioita en ole saanut hoidettua. Huomenna käyn vihdoin jättämässä vuokranantajalle irtisanomisilmoituksen ja pitäisi kai sinne lastenvalvojallekin soittaa. Ja uudelle vuokranantajalle, kun sieltä päin ei ole mitään kuulunut. Mun tuurilla tässä käy vielä niin, että jää se unelmien asunto saamatta. Olisi tyypillistä. 

Perhetyöntekijän saan avukseni ensi viikosta alkaen. Nyt vaan tuntuu siltä, että enhän mä sellaista tarvitse. Ehkä kuitenkin kannattaa ottaa vastaan kaikki apu, mitä vaan on saatavilla. Eihän sitä tiedä, koska taas tulee seuraava romahdus. Miehen kanssa onneksi asiat sujuu paremmin kuin aikoihin, joten se ei ainakaan masenna. Meillä menee varmaankin sen takia niin hyvin, kun tiietään, että kauaa tätä ei tarvitse enää leikkiä. En tiiä, mitä sitten erilleenmuuton jälkeen tapahtuu. Erotaanko vai ollaanko vielä yhessä? Parempi kai se olisi erota, olisi ainakin helpompi päästää irti. En nimittäin oo kuitenkaan ollenkaan varma, että voiko parisuhde, jossa on jo muutettu eri osoitteisiin, palata enää koskaan ennalleen. Tai edes hyväksi.