Tänään.

Eilen illalla oli niin paha olla, että tuntui, että kuolen siihen pahaan oloon. Sattui niin saatanasti, että tärisin ja itkin vain. Se helpotti vähän, ja tänään on ollut hieman parempi olo. Itkettää ja ahdistaa vieläkin, mutta enää en tunne kuolevani. 

Pelottaa vaan niin kamalasti. 
Pelottaa, kuinka pahaksi tämä olovoi vielä mennä. 
Pelottaa, kuinka tämä vaikuttaa lapsiin. 
Pelottaa, mitä niistä tulee, kun niillä on tällanen äiti. 
Pelottaa, miten Pöpöön vaikuttaa se, että sen äiti ei tunne rakkautta sitä kohtaan ja että sen isä ei ole juuri koskaan kotona.
Pelottaa, miten Napuun vaikuttaa se, että sen äiti on jatkuvasti kiukkuinen eikä jaksa leikkiä sen kanssa ja että sen isä ei ole juuri koskaan kotona.
Pelottaa, etten koskaan enää tunne normaalisti.
Pelottaa, etten koskaan enää ole onnellinen.

Ahdistaa, että elän parisuhteessa, jota ei voi parisuhteeksi kutsua.
Ahdistaa, että en voi puhua miehelle tästä.
Ahdistaa, että pitää jaksaa esittää ihmisille, että kaikki on kunnossa.
Ahdistaa, että olen niin yksin ja niin yksinäinen.


Kunpa vaan voisin päästä pois. Jospa alkaisin katsella asuntoja.