Edelleen yhtenä kappaleena. Onneksi. Edelleen ahdistaa se synnytys, mutta ehkä alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Eräällä keskustelupalstalla purin tuntojani, ja siellä yksi tuleva äiti, jolla on aikalailla samanlainen tilanne, kertoi ottavansa miehensä synnytykseen mukaan ensinnäkin kuskiksi ja toisekseen "onpahan joku, jota käskeä siellä, jos siltä tuntuu". Pitäisi itsekin saada tuo asenne päälle, kun haaveeni todella nopeasta synnytyksestä tuskin toteutuu.
Mitään sen kummempia merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ei ole. Yhtenä iltana kuvittelin, että seuraavana yönä se alkaa, mutta ei alkanut. Juilii ja tuikkii, joten ehkäpä se Pöpö siellä kaivaa tietään alaspäin. Uutena, inhottavana juttuna on tullut supistusten tuntuminen toisessa pakarassa pistona, joka tuntuu vievän koko jalan alta ja lamauttavan täysin. Toivottavasti tosta ei tarvitse kärsiä sitten, kun on tosi kyseessä.
Vielä olisi hommaa tehtävänä ennen synnytystä. Huomenna ajattelin pestä ikkunat. Tänään pitäisi vielä ommella Pöpön leikkimatto valmiiksi. Keskiviikkona olisi vielä käännösprojektin tapaaminen, mutta sinne ei kyllä huvittaisi yhtään mennä. Vaan pakko kai se on vääntäytyä, jos ei Pöpöä näy eikä kuulu. Naperon kanssa noi tapaamiset ovat vain ärsyttävää säätämistä. Hienosti se kyllä jaksaa siellä olla Pingu-videoiden ja karjalanpiirakoiden voimalla, mutta kuitenkin äidille tosi stressaavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti