"En syö, en puhu, en juo.
Makaan sängyllä kuin mykkä mytty.
Tämä ei ole minun elämäni.
Tämä on hullu vitsi."

18. elokuuta 2015

Tää ON mun elämä.

Aika rientää, viikot, kuukaudet, vuodet kuluvat. Taas on kohta yksi vuosi kulunut edellisestä kirjoituksestani. Toisinaan ajattelen, että voisihan sitä laittaa vähän ajatuksia ylös, mutta sitten se kuitenkin jää. Kirjoitan ennemmin päiväkirjaan, oikealle paperille, oikealla kynällä.

Siitä on jo yli vuosi. Muistan, kun sain tietää, että Robin Williams on kuollut. Lahjakas näyttelijä, mutta en ollut sen enempää kiinnostunut hänestä. Muistan sen epätoivon ja ahdistuksen, kun sain tietää hänen tehneen itsemurhan. Jos Robin Williams on kokenut, että kuolema on elämää parempi vaihtoehto, niin mitä järkeä minunkaan on täällä olla? Muistan, miten katsoin parvekkeen kaiteen yli ja punnitsin, kuolisinko jos hyppäisin. Muistan, miten mietin laittavani lasteni isälle tekstiviestin, että tulee meille mahdollisimman nopeasti, ettei lasten tarvitsisi olla kuin hetken yksin sen jälkeen, kun mä olisin hypännyt. Totesin kuitenkin, että vituiksi sekin varmasti menisi enkä kuolisikaan. Menin pois parvekkeelta. Pelästyin, miten minusta voi tuntua niin pahalta, että kylmän rauhallisesti katson alas parvekkeelta ja mietin, jättäväni kaiken.

Se ilta oli jollain tavalla käänteentekevä elämässäni. Siitä illasta, kauhusta, epätoivosta ja paniikista selvittyäni aloin todella tehdä töitä itseni kanssa. Oman pääni kanssa. Ystäväni pikkuveljien äiti opiskeli elämäntaitovalmentajaksi. Pääsin tapaamaan häntä muutaman kerran, ja jotain ihmeellistä tapahtui meidän tapaamistemme aikana ja niiden jälkeen. Jotenkin maailma kirkastui ja elämä alkoi näyttää aluksi ihan hyvältä, sitten hyvältä ja vielä paremmalta.

Sain kunnon opiskeluvaihteen päälle, ja seminaarityöni valmistui marraskuun lopussa. Kirjoitin sitä sillä mentaliteetilla, että kuhan menee läpi. Sain nelosen. Töissä oli ihan kiva käydä, koska minulla on aivan huiput työkaverit. Opettelin olemaan yksin ja tein niitä juttuja, joista nautin. Minun oli hyvä olla yksin ja loppujen lopuksi jo tarvitsin sitä omaa aikaa olla yksin.

Tein tulevaisuudensuunnitelmia ja vasta hieman myöhemmin tajusin, että suunnitelmiini ei kuulunut ketään muuta kuin minä ja lapseni. Se oli hämmentävä hetki. Tajuta, että minulla on niin hyvä olla itsekseni ja yksin, että en tarvitse rinnalle ketään muuta. Pärjään yksin, selviän yksin, olen onnellinen yksin.




Ja niin kuin elämällä yleensä on tapana, se yllättää. Vain pari viikkoa tulevaisuudensuunnitelmien tekemisen jälkeen olimme lasteni kanssa viettämässä joulua perheeni luona kotikotona. Lähdin tapsan tansseihin siskoni ja hänen miehensä kanssa. En ollut koskaan aiemmin ollut tapaninpäivänä baarissa, joten kerrankin kun siihen oli mahdollisuus, olihan se lähdettävä. Fiilistelin etukäteen, kuinka varmasti monet teiniaikojen tutut tai tutuntutut ovat myös joulunvietossa vanhassa kotikaupungissaan ja kuinka niitä näkee baarissa. Ja niin niitä näkikin.

Tapasin ripari-isoseni, jonka kanssa ei olla vuosiin tavattu. Hänen seurueessaan oli sattumalta eräs tyyppi. Entisiä kotikaupunkilaisia hänkin, mutta kuitenkaan en ollut hänen olemassaolostaan tietoinen ennen tuota iltaa. Siinä tyypissä oli sitä jotain, siinä tyypissä on edelleen sitä jotain. Tällä hetkellä olen laittamassa elämää ja opiskeluja pakettiin täällä pohjoisessa, ja mitä todennäköisimmin vuodenvaihteessa koittaa paluu etelään tai vielä etelämpään, Keski-Eurooppaan.

Elämä tuo mukanaan asioita, joita ei voisi koskaan edes kuvitella tai edes toivoa. Ja silti on tunne, että juuri näin tämän kuuluikin mennä. Tää on mun elämä.



Kuvahaun tulos haulle a year ago i would've never pictured my life the way it is now

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti