Pieni, paha ihminen.

Keväällä surkeiden sattumusten summana menetin erään itselleni todella tärkeän ystävän. Syynä oli nyt jo aivan naurettavalta tuntuva ohari, molempien itsepäisyys ja paha olo. Yritin korjata meidän ystävyyttä, menin lukuisia kertoja vastaan, ojensin käteni useasti, mutta se toinen ei halunnut tarttua. Yksin oli vaikea paikata mitään, joten annoin olla. Olin tietenkin surullinen, mutta totesin, että yksin en saa meidän ystävyyttä takaisin. Yritin unohtaa.

Tänä viikonloppuna ihmisten pahansuopaisuus sai mut järkyttymään. Tämä entinen ystäväni tai hänen aviomiehensä eivät tiedä mitään mun tai mun perheen elämästä. Meijän välirikosta on kulunut pian puoli vuotta, sinä aikana emme ole nähneet emmekä jutelleet. He tietävät elämästäni vain sen, minkä pystyvät lukemaan Facebookista.

Tämä aviomies koki tarpeelliseksi kirjoittaa pitkän kommentin erääseen Facebookiin lataamaani kuvaan. Hän kirjoitti, että he ovat kovin huolissaan minusta ja minun alkoholiongemastani, kuinka he täydestä sydämestään auttoivat mua viime kesänä ja kuinka he loppujen lopuksi totesivat vain pahentavansa mun pahaa oloa ja mahdollistavan mun alkoholisoitumiseni. Hän kirjoitti, ettei hän enää kuulu mun lähipiiriin, mutta toivoo, ettei kukaan mut tunteva kannusta mua juomaan enää eikä hymistele vieressä, kun mä juon itseäni hengiltä. Hän kirjoitti tietävänsä kokemuksesta, miten huono yhdistelmä alkoholi, itsetuhoisuus ja masennus on.

Hän kirjoitti kaiken tämän ja paljon muuta julkisesti mun Facebook-seinälle. En voi ymmärtää, miten paha ihminen voi olla. Hajosin aivan täysin, kun perjantaiyönä luin sen tekstin. Itse asiassa se oli niin kamala, etten pystynyt edes lukemaan sitä kokonaan. Itkin vain. Onneksi mulla on maailman ihanimmat ystävät, jotka oikeasti välittävät musta. Ne on niitä, jotka sai mut vakuuttumaan, että tämän aviomiehen kirjoittamasta tekstistä ei kannata välittää, että se ei tiedä musta yhtään mitään enää. Puitiin asiaa pitkään ja hartaasti ystävien kanssa, mietittiin mikä oli sen motiivi, mitä se oikein tahtoi tolla viestiä. Pönkittää omaa egoaan? Aiheuttaa pahaa mieltä monille ihmisille? Leikkiä jotain jumalaa? Ei ymmärretty.

Olin ryntäämässä niiden luo tänään keskustelemaan asiasta. Tahdoin selvittää kaiken, saada sen ymmärtämään, että tolla tavalla ei tehdä. Ei kenellekään, ei ikinä. Kunnes totesin, että ei se ansaitse sitä. Ei se ansaitse mun pahaa mieltä, kenenkään pahaa mieltä, mun itkua, mun halua keskustella. Ei se ansaitse multa mitään. Ei yhtään mitään.

Motiivikin selvisi. Sen vaimo, tämä entinen ystäväni, oli puhunut yhdelle yhteiselle ystävällemme aikovansa pian ottaa muhun yhteyttä, että voitaisi selvittää meijän väliset kaunat ja ehkä olla ystäviä. Aikuisiahan tässä ollaan eikä mitään teinejä enää. Saattoipa puhua asiasta aviomiehelleenkin. Tällä tavalla aviomies varmisti, ettei entinen ystäväni enää voisi ottaa muhun yhteyttä, ettei me voitaisi olla ystäviä enää ikinä. Miten voi kukaan olla noin pieni ja paha?

Eniten surettaa mun entisen ystäväni ja heidän lastensa puolesta. Mun oli helppo yhdellä klikkauksella deletoida se ihminen elämästäni, entinen ystäväni ei voi sitä tehdä. Se mies on paha ja tuhoaa kaiken hyvän ympärillään. Se mies on pelottava, todella pelottava. Se mies ei enää onneksi ole millään tavalla osa mun elämää, ei enää ikinä.