Äsken tunsin sen ensimmäistä kertaa Pöpöä kohtaan. Sen tunteen, että rakastaa niin paljon, että mahasta ottaa. Ihanaa. Voi että nuo lapset ovat mulle niin tärkeitä ja rakkaita, ei voisi ikinä mitään tärkeempää ja rakkaampaa olla. Ja on niin ihanaa, että jälleen tunnen sen. Ja miten ihanaa, kun voi pitkästä aikaa sanoa rakastavansa ja ennen kaikkea sanoa olevansa onnellinen. Ihan parasta.
Tänään sain ehkä jopa selvitettyä itselleni epäselvän tulevaisuuteni. Siis ainakin seuraavat pari kolme vuotta, about. Nyt keväällä väännän jollain konstilla sen gradun. Kesällä teen kasvatustieteiden appron avoimessa yliopistossa, jos siitä vain on jotain hyötyä niitä aineenopettajaopintoja ajatellen. Haen keväällä myös amikseen opiskelemaan ompelijaksi ja jos sinne pääsen, aloitan opinnot syksyllä. Ensi vuoden tammikuussa aloitan aineenopettajaopinnot ja auskultoin Norssilla. Lyön ompelijaopinnot vuodeksi jäihin ja jatkan niitä kun aineenopettajan pätevyys on plakkarissa. Siinä samalla voisin tehdä tekstiilityön sivuaineen kasvatustieteelliseen ja opiskella elämänkatsomustiedon opettajan pätevyyden. Oon jotain 35, kun valmistun näistä kaikista, mut onhan siinäkin ainakin 30 vuotta aikaa tehdä töitä. Oon varmaan kyllä ikuinen opiskelija, mut ei se haittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti